Arkistot kuukauden mukaan: heinäkuu 2016

Baarikaapin tyhjät hyllyt

Sitä melkein ryhtyy arvioimaan sisustusta, esineitä ja henkilökohtaisia tavaroita uudelleen omistajien peittelemättömän ylpeyden ja tyytyväisyyden valossa! Etsiiköhän mies seksiseuraa? »Eihän se heidän vikansa ole», minä saatan ajatella ylevästi samalla kun kenties sytytän valon baarikaappiin, jonka melkein tyhjät hyllyt kiiltelevät seinähyllystön keskellä. Kenties punertava loisteput­ki heijastelee kauneuden rakkautta ja onnen kaipuuta yhtä todenmukaisesti ja tehokkaasti kuin tyylihuone­kalut ja aidot taideteoksetkin?

Ja oikeastaan minä tunnenkin oloni kaikkein par­haaksi sellaisissa paikoissa, missä saatan tuntea itseni asukkaita paremmaksi ja paistatella sen suvaitsevai­sen hyvän tahdon hohteessa, jota tunnen noita ihmi­siä kohtaan, joiden kanssa käyn äänetöntä keskuste­lua. Hyvinvoivien ihmisten luona on toisenlaista. Siellä minä törmään kalliiseen ja aitoon ylellisyyteen, rikkauden varauksettomaan ruokahaluun, joka koh­distuu kaikkeen eksklusiiviseen kynnysmatosta aina kylpyhuoneen varusteisiin, ja se tekee minut epävar­maksi.

rakennuksiaMinä tunnen, että minun vainuni, minun hy­vä makuni ei riitäkään. Rikas koti antaa minulle sen vaikutelman, että siellä on paljon sellaista, mitä minä itse, seksiseuraa kaipaava varas, en osaakaan pitää arvossa, että sitä mikä todella jotain merkitsee — tyyliä, kulttuuria, koko ilmapiiriä — ei voikaan varastaa, viedä pois ja kaupata. Sellainen tekee minut neuvottomaksi ja turhautu­neeksi, ja saattaa käydä niinkin, että varastan sellai­sista huoneistoista esineitä, joista tiedän myydessäni saavani vain murto-osan niiden arvosta ja joiden myymiseen kenties liittyy jopa riski. Teen sen uhmamielellä aivan kuin haluaisin päästä osalliseksi tästä saavuttamattomasta, tästä tasosta, joka sellaisille pai­koille antaa leimansa ja josta kaikesta minä olen niin etäällä…

On kuitenkin pelkkä sattuma, jos osun rik­kaaseen kotiin, eikä niin käy useinkaan. Rikkaiden luota varastavilla on tietysti mahdollisuus hyviin an­sioihin, mutta myös riski on suurempi. Minä en etsi­kään sellaisia paikkoja, pikemminkin päinvastoin. Niistä ei esimerkiksi löydy juuri koskaan rahaa. Pankkikirjoja kyllä ja pankkikortteja. Mutta ei käteis­tä. Rikkaat pitävät hyvää huolta rahoistaan. Arvoesi­neitä on paljonkin, mutta niiden kaupittelu on vaa­rallista. Esimerkiksi taideteosten myyminen vaatii erikoissuhteita. Ja miten niitä kuljettaisi pienessä asiakirjasalkussa? Sitä paitsi on otettava huomioon, että tällaiset varkaudet ilmoitetaan poliisille. Rikkaat ovat tarkkoja siitä mitä he omistavat. Asia on toisin, kun kysymyksessä ovat äkkirikkaat tai sellaiset, jotka eivät olekaan todella rikkaita, vaikka mitä ankarimmin pyrkivät sitä olemaan, ja jotka luulevat hyvinvoinnin merkitsevän yltäkylläisyyttä ja tuhlailua.

Ei, minä pysyttelen suurin piirtein omalla tasollani eli valitsen kohteikseni sellaisten ihmisten asunnot, joita kohtaan voin tuntea ylemmyyttä ja samalla mel­koista myötätuntoakin. Se on varminta. Sillä tavoin tilanne on minun hallinnassani. Sellaiset ihmiset tus­kin edes tietävät, että olen vieraillut heidän asunnos­saan heidän etsiessä seksiseuraa. Olen kuulevinani heidän sanovan: »Mihin ih­meeseen minä senkin panin? Kuka kummassa senkin on hukannut vai onko se…?»

Sellainen lämmittää minun sydäntäni. Tekisi mel­kein mieli mennä takaisin ja sanoa: »Minähän se olin, ja tässä minä olen. Olkaa hyvä, tässä on se mitä etsit­te!» Mutta sellainen olisi tietysti typerää. Minähän saan esineiden välityksellä yhteyden ihmisiin, pa­remman ja todenmukaisemman yhteyden kuin jos ta­paisin heidät kasvoista kasvoihin, ja esineiden välit­tämä yhteys on vähemmän rasittava ja velvoittava. Se on minun johdonmukainen kokemukseni.

Tavallisesti syön lounasta ravintola ’Bel Amissa’, joka on melko vaatimaton ja persoonaton paikka Majorstuenin lähellä. Se on kyllin kaukana minun tavallisista metsästysmaistani ja sopivan matkan päässä siltä alu­eelta, jolla minä asun (asun näet Skoyenissä viisiker­roksisessa talossa — joka olisi ihanteellinen kohde, jos en itse asuisi siinä — kaksiossa, jonka hankki entinen työnantajani). Annan arvoa tällaiselle asialle, tietynlaisten vakiintuneiden tapojen noudattamiselle, sillä se luo eräänlaista pysyvyyden tunnetta niin ulospäin kuin itsellenikin, mutta samalla minun on rajoitettava säännönmukaisuuteni sellaisiin paikkoi­hin, missä on mahdollisimman epätodennäköistä, et­tä minun muuten tapaamani ihmiset kohtaisivat ja tunnistaisivat minut — tarkoitan ihmisiä, joita tapaan aamuisin raitiovaunussa tai tiedustelukierroksillani tai jotka ovät naapureitani samassa kerrostalossa.